Tilastotietoa
Kuvataidekoulujen liiton kyselytutkimus 2010
Joulukuussa 2011 valmistunut Lasten ja nuorten kuvataidekoulut 2010 -raportti on ladattavissa sivun alalaidasta.
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto on vuodesta 1986 alkaen kahden vuoden välein kerännyt ja tilastoinut tietoa lasten ja nuorten visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta antavista oppilaitoksista.
Kuvataidekoulujen toiminnan valtakunnallinen kartoitus tehtiin jo 13. kerran. Kyselytutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin tietoja mm. oppilasmääristä, opetusjärjestelyistä ja henkilöstöstä. Tähän yleisosioon saatiin vastaukset 80 kuvataidekoulusta. Toisessa vaiheessa pyydettiin taloustietoja. Talousosioon vastasi 62 oppilaitosta.
Oheiseen raporttiin on koottu yhteenveto kyselyssä saadusta tilastotiedosta. Yksityiskohtaiset tiedot löytyvät raportin taulukko-osuudesta. Raportin lopussa ovat tutkimuksessa mukana olleiden oppilaitosten yhteystiedot.
LUE OHJEET TULOSTUKSEEN:
Raportti on 172-sivinen pdf-dokumentti. Tiedostoa voi lukea ja selata näytöllä tai tulostaa paperille. Siitä voi tulostaa myös osia valitsemalla tulostusalueeksi vain haluamansa sivut.
Näytöllä selatessa kannattaa varmistaa, että lukuohjelman kirjanmerkkivalikko on näkyvissä. Adobe Reader -ohjelmassa sen saa esiin ylävalikosta View > Navigation panels > Bookmarks. Sivuja voi selata kirjanmerkki-sisällysluetteloa napauttamalla.
Lasten ja nuorten kuvataidekoulut 2008
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton edellinen kyselytutkimus vuodelta 2008 löytyy sivulta www.youngart.fi/oppilaitokset/tilastotietoa/kyselytutkimus_2008/.
Taiteen perusopetuksen tila 2008
Opetushallitus selvitti syksyllä 2008 taiteen perusopetuksen tilaa. Marika Koramon laatima raportti Taiteen perusopetus 2008 tarkastelee taiteen perusopetuksen järjestelmää ja ajankohtaista tilannetta.
Tiedostot:
Lasten ja nuorten kuvataidekoulut 2010
3.0 MB

